Henrik Falck, Wavinin Pohjoismaiden maajohtaja
Pahimmillaan 40 000 ihmistä ilman suojaa ja 25 000 tuhoutunutta rakennusta. Kuulostaa katastrofielokuvalta, josta voi tulla todellisuutta, jos emme toimi ajoissa.
Talvisadanta kasvaa ilmastonmuutoksen myötä merkittävästi lähes koko Suomessa. Samalla sadetyypit muuttuvat: lumisateet vähenevät ja yhä suurempi osa talvisateista tulee vetenä. Osa tästä vedestä valuu suoraan vesistöihin tai pohjavesiin. Valunnan vuotuinen määrä kasvaa erityisesti talvella arviolta 3–8 % vuoteen 2100 mennessä, ja joissain ilmastomalleissa kasvu voi olla jopa 10–25 %. Tämä kehitys lisää tulvariskejä, pohjaveden tason vaihtelua, vesistökuormitusta ja rehevöitymistä sekä aiheuttaa vaikutuksia ekosysteemeille, erityisesti soilla ja kosteikoilla.
Esimerkiksi tulvien toistuvuuden ja niistä aiheutuvien kustannusten arvioidaan kasvavan Suomessa ilmastonmuutoksen myötä. Tulvakeskus ja SYKE ovat arvioineet, että yksittäisten suurten tulvien vahingot voivat nousta 80–100 miljoonaan euroon. Suomessa on tunnistettu 22 merkittävää tulvariskialuetta, joissa asuu noin 40 000 ihmistä. Näillä alueilla on yli 25 000 rakennusta sekä kriittistä infrastruktuuria. Tulvien seurauksena voi syntyä myös merkittäviä vaurioita tieverkostossa, silloissa ja satamissa.
Kun myrskytulva iskee
Luvut ovat hälyttäviä. Mutta ellei niistä puhuta inhimillisinä tarinoina, ne pysyvät pelkkinä numeroina. Juuri tässä yhteiskunnallinen vastuunkanto on tärkeää: meidän on tuotava tutkimus lähelle ihmisten arkea. Meidän on puhuttava siitä, mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti tulvariskialueilla asuville. Jokainen päivä ilman aktiivisia toimia kasvattaa potentiaalisten seurausten mittakaavaa, ja samalla lyhentää aikaa, joka meillä on jäljellä saadaksemme aikaan merkityksellisiä muutoksia.
Me Wavinilla tunnemme ilmastonmuutoksen vaikutukset selvästi. Viimeisten 10–15 vuoden ajan olemme keskittyneet hulevesien hallintaan osana ydintehtäväämme. Vaikka olemmekin vain osa ratkaisua, näemme, kuinka koko ala alkaa vihdoin herätä. Asiakkaat asettavat uudenlaisia vaatimuksia, yhteistyökumppanit etsivät ratkaisuja – ja tietoisuus kasvaa. Onneksi tahtoa toimia löytyy.
Mutta pelkkä tahto ei valitettavasti aina riitä. Todellisuudessa yhteiskunnallisella tasolla olemme yhä hyvin kaukana riittävästä. Monissa kunnissa ilmastovarautumista on yhä ainoastaan puheen tasolla eikä resursseja ohjata riittävästi konkreettiseen työhön. Sama pätee moniin vesihuoltolaitoksiin, jotka toimivat tiukkojen hintakattojen alla. Ne kamppailevat löytääkseen resursseja välttämättömälle innovaatiotyölle ja tulevaisuuden varmistamiselle.
Vesihuoltolaitokset tarvitsevat laajemmat valtuudet ja paremmat edellytykset paitsi jätevesien, myös hulevesien, pintavesien ja nykyjärjestelmien ulkopuolelle jäävien vesien, hallitsemiseen.
Vesi, jota kukaan ei omista
Kaikessa on kyse myös vastuusta, ja tässä meillä on sokea piste. Vaikka jätevesiyhtiöt usein ottavat vastuun sadevedestä sen päädyttyä viemäristöön, se ulkopuolinen vesi, joka virtaa maan pinnalla, ojissa, parkkipaikoilla, jää ilman omistajaa. Tällä hetkellä ei ole toimijaa, jolla olisi sekä mandaatti että resurssit hallinnoida tätä vettä järjestelmällisesti.
Eräs ratkaisu voisi olla antaa vesihuoltolaitoksille laajemmat toimivaltuudet, ja ehkäpä samalla myös laajennettu vastuu juuri tällaisesta vedestä. Emme voi tehokkaasti sopeuttaa kaupunkejamme ilmastonmuutokseen, jos samalla jätämme huomiotta sen veden, joka jää järjestelmien ulkopuolelle.
Sininen siirtymä vaatii rohkeutta ja päätöksiä nyt
Suomessakin tulee tulevaisuudessa olemaan alueita, joissa ei enää voi asua kuten ennen. Ja ehkä vieläpä paikkoja, joista joudumme luopumaan pysyvästi. Nämä ovat välttämättömiä, joskin kipeitä, havaintoja. Meillä on velvollisuus tukea niitä, joita kriisi koettelee eniten. On varmistettava, ettei kukaan jää yksin kriisin seurausten kanssa, sillä se koskee meitä kaikkia.
Sininen siirtymä ei ehdi odottaa, että ryhdistäydymme. Se on jo käynnissä – meidän kanssamme tai ilman meitä. Joten kysymys kuuluu: haluammeko olla mukana muovaamassa tulevaisuutta, vai annammeko sen huuhtoa meidät menneisyyteen?
